23. joulukuuta 2010

Musiikkuutisia

Photobucket

Green Day julkaisee uuden livelevyn ensi keväänä. Levy kulkee nimellä Awesome As Fuck.

Photobucket

Jenni Vartiaisen viimeisin levy Seili on ylittämässä 100 000 myydyn levyn rajan. Tällä hetkellä pinnalla kyseiseltä levyltä on biisi Missä muruseni on, joka soi ahkeraan radiossa ja Voicella.

28. syyskuuta 2010

Rooneylta uusi albumi!

Yhdysvaltalainen, poppia ja kevyttä indierockia miksaava Rooney, on julkaissut uuden albumin, joka kantaa nimeä Eureka. Tämän hieman tuntemattoman bändin biisejä on soitettu hittisarjoissa, kuten OC:ssä ja Gossip Girlissä. Bändi aloittaa ensi kuussa keikkailunsa Saksassa, ja toivotaan että yhtye pääsisi Suomeenkin asti! Kuuntele ehdottomasti kappaleet Not in my house ja The Hunch!


20. syyskuuta 2010

Maroon 5 Suomeen

Suomalaisille faneille tuli ilouutinen viime maanantaina - yhdysvaltalaisyhtye Maroon 5 tulee ensimmäistä kertaa Suomeen, melkein kymmenen vuoden odotuksen jälkeen. Keikka on Kulttuuritalolla 16. maaliskuuta 2011, ja liput ovat tulleet tänään myyntiin. Maroon 5 tunnetaan parhaiten hiteistään This Love, She Will Be Loved, Makes Me Wonder ja Wake Up Call. Uusimmat singlet Misery ja Give A Little More ovat huomenna ilmestyvältä uudelta levyltä Hands All Over.

Minä ainakin olen ostanut jo omat lippuni, nähdään siellä.. :)

4. syyskuuta 2010

Esittelyssä: White Lies



White Liestä on verrattu mm. U2:seen, The Killersiin ja Museen. Eikä ihme, sillä heidän musiikkinsa on kuin monista aineksista keitetty soppa. White Liesin musiikissa on ripaus U2:en tunnelmallista soittotaitoa, The Killersin tarttuvaa rytmiä ja Musen vaikuttavia sanoituksia. Ei siis mikään yllätys, että tämä uutukainen Brittiyhtye on nostattanut suosiotaan, ja lämppäsihän bändi myös Musen The Resistance kiertueella 2010. Vuonna 2009 julkaistu albumi To Lose My Life... antaa taas esimerkkiä siitä, että Englantilaisrock on todellakin maailman parhaimmistoa. Vuoden 2011 tammikuussa julkaistu Ritual sai paljon radiosoittoa ja huhtikuussa bändi keikkaili Suomessa Tampereella ja Helsingissä. Tampereen keikalla olin itsekin, ja oli yksi elämäni parhaimmista illoista! Vaihdoin monta pitkää katsetta Harryn (laulaja-kitaristi) kanssa ;-)

White Lies koostuu kolmesta soittajasta ja keikoilla soittavasta kosketinsoittajasta (aivan kuten Musekin..). Laulaja-kitaristi Harry McVeigh, basisti ja taustalaulaja Charles Cave ja rumpali Jack Lawrence-Brown kiertelivät koko viime kesän Euroopan suurimpia festareita ja viime vuonna Briteissä ykköseksi mennyt levy on myynyt kuin häkä. Jää nähtäväksi, riittääkö kolmen nuoren miehen rahkeet U2:en ja Musen kaltaiseksi suuryhtyeeksi.

Kuuntele ainakin: E.S.T. , From The Stars, To Lose My Life, Holy Ghost

29. elokuuta 2010

Good Charlotte - Like It's Her Birthday




Good Charloten lokakuun lopussa ilmestyvältä uudelta "Cardiology" -albumilta voi odottaa samaa punkpoppia kuin ennenkin. Like It's Her Birthday on aika perusgc:tä, menevä ja mukaansatempaava biisi. Kappale on uuden albumin ensimmäinen single ja se julkaistiin 23.8.

3. elokuuta 2010

Musalöytö: The Kills

Olen viime aikoina kuunnellut paljon amerikkalais-brittiläistä The Killssiä. En toki sen takia, että satuin kiinnostumaan laulajan nykyisistä musiikkiprojekteista ja että niihin sattuu kuulumaan yksi lempibändeistäni The Dead Weather... No jaa. Bändin muodostavat Alison Mosshart (laulu) ja Jamie Hince (kitara) ja musiikkityyliä voisi kuvailla post-punkiksi ja alternative rockiksi.

The Killsiltä on ilmestynyt kolme albumia: Keep On Your Mean Side (2003), No Wow (2005) ja Midnigh Boom (2008). Tieto neljännen albumin ilmestymisestä saatiin vuoden 2009 syyskuussa. Erityisesti viimeisin on ollut mulla ahkerassa soitossa ja suosittelen sinuakin antamaan mahdollisuuden tälle bändille. Erityisesti kannattaa kuunnella nämä: U.R.A. Fever, Cheap And Cheerful, Murdermile, Last Day Of Magic

http://www.thekills.tv

23. heinäkuuta 2010

Keikkafiilikset: Muse 19.7.2010, Kaisaniemi


Tahdoin postata omat keikkafiilikseni vielä näinkin monta päivää itse keikan jälkeen.

Tulin Kaisaniemeen kello 16.30 ja ilokseni huomasin, että porukkaa oli yhä sen verran, että saattaisin nähdäkin jotakin. Painelin kuitenkin ensimmäiseksi ostamaan paidan ja vasta sitten etsimme sopivan paikan. En tiedä tarkalleen, kuinka kaukana olin lavasta, mutta ainakin parisataa metriä. Siinä "golden circlen" ulkopuolella heti olin.

Mannan alkaessa soittaa tunnelma oli jäätävä. Satunnaisesti joku taputti tahtia, mutta muuten sitä odotti vain seuraavaa. Ihan mukavaa ajanvietettä kuitenkin. Toisena lämppärinä toiminut White Lies taas oli paljon parempi - jos vain olisin osannut sanat, olisin laulanut mukana. Tyydyin siis vain naputtelemaan jalalla tahtia.


Erittäin täsmällisesti kello 20.00 (tai muutamaa minuuttia aiemmin) lavalle astui pääesiintyjä eli Muse! Ja välittömästi kuumuuden aiheuttama uupumus katosi. Exogenesis -sinfonian ensimmäinen oli hyvä aloitus (Take A Bowkin olisi ollut kiva) ja Uprisingin räjähtäessä soimaan yleisö riehaantui täysin. Heti perään soinut Supermassive Black Hole paransi tunnelmaa entisestään. Noiden lisäksi suosikkini illan settilistasta olivat Map Of The Problematique, Hysteria, Starlight, Time Is Running Out ja Plug In Baby.

Viimeisen biisin eli Knights Of Cydonian soidessa fiilis oli haikea, sillä tiesin keikan loppuvan sen jälkeen. "Tässäkö tämä oli?!" -tunne oli varmaan monilla, sillä Muse soitti vain hieman yli puolitoista tuntia, tai aika lailla juuri sen verran. Olisin jäänyt kaipaamaan MK Ultraa ja Citizen Erasedia. Silti olin pienessä keikkahurmoksessa, sillä olin onnistunut kipeyttämään polvet, selän, kädet ja saamaan haavan käteeni. Ei niitä edes huomannut keikan aikana. Keikkahurmoksesta kertoi myös se, että unohtelin sanoja lähes kaikista biiseistä. :D

7. heinäkuuta 2010

Voicen soittolistatalkoot

Huhtikuussa Voice aloitti "soittolistan", eli listan jossa näkyy mikä on soinut ja milloinkin. Lista sai paljon kiitosta ja nyt on tullut uusi leikkikalu - eli soittolistatalkoot! Mistä on kyse?

Soittolistatalkoissa käyttäjä saa tehdä oman 1-15 kappaleen pituisen soittolistansa ja se voi päätyä soimaan Voicen radioon. Ihan mahtavaa! Hyppelin välittömästi osoitteeseen, josta listan pystyy tekemään ja aloitin kokoamaan. Listalleni päätyi 14 biisiä eri artisteilta joista pidän, esim. Kylie Minogue, Muse, Lady GaGa jne. Ehdottomasti ainakin kokeilun arvoinen.

Oman soittolistan voit tehdä ja lähettää täällä.

28. kesäkuuta 2010

Mahtava biisi kesäiseen biletykseen!

Bongasin tämän biisin artistilta Example, ja rakastuin!
Kuuntele tämän kesän ehkä paras kemutusbiisi;

Example - Watch The Sun Come Up (Devil's Gun Zeitgeist Remix)

Maroon 5 - Misery



Nannaa Maroon 5 -faneille (minä mukaan lukien)! Misery, ensimmäinen single 21.9. ulos tulevalta albumilta "Hands All Over" saattaa kuulostaa aluksi pettymykseltä ja huonolta, mutta kun kuuntelee tarkemmin, siihen pääsee kunnolla sisälle. Tai sitten jää päivittelemään kuinka laulaja Adam Levinellä on huono ääni. Minä ainakin ihastuin, mutta vasta kolmannella kuuntelukerralla.

Biisi kertoo siis nimensä mukaisesti "kurjuudesta" (tai mitenhän sen suomentaisi järkevästi?). Se kuitenkin rullaa nätisti eteenpäin ja saa laulamaan mukana. Kokonaisuudessaan biisi on loistava - eniten edukseen on rummut, kuten yleensäkin bändin biiseissä. Myös basso ja kitara yhdessä tekevät kivan soundin ja saavat jalan naputtelemaan maata.

Syyskuun loppupuolella tulevaa levyä odotellessa!

23. kesäkuuta 2010

Albumi: Can't Be Tamed

Artisti: Miley Cyrus
Albumi: Can't Be Tamed
Julkaisupäivä: 22.6.2010
Arvostelu:

Suloisesta naapurintytöstä ja pikkutyttöjen suosikista Hannah Montanasta ei ole enää tietoakaan, se on aivan varma. Rohkea etukansi on vain raapaisu siitä kaikesta, mitä Miley tarjoaa uudella ja kohutulla albumillaan. Kaikista hauskin juttu on varmaan se, että Can't Be Tamed on parasta, mitä laulaja on koskaan julkaissut.

12 kappaleen tuhti paketti pyörähtää käyntiin biisillä Liberty Walk, joka on muuten yksi levyn parhaista kappaleista. Fiilis vaihtelee albumin soidessa tunteellisista pianobiiseistä raikkaisiin konebiiseihin, eikä siitä jää kaipaamaan mitään. Jokaista sointua, sanoitusta ja bassoa on käytetty oikein, eikä mukaan ole mahtunut yhtään turhaa biisiä. Jos tämä on Mileyn uusi tyyli, MINÄ TYKKÄÄN!

Kuuntele ainakin: Liberty Walk, Who Owns My Heart, Forgiveness And Love, Robot

21. kesäkuuta 2010

Katsaus Billboard Hot 100 -listaan

Billboardin listaus on ollut pystyssä jo vuosikymmeniä ja se onkin vakiinnuttanut paikkansa. Sen vuoksi päätin katsastaa Hot 100 -listan kymmenen kärkibiisiä. Amerikanmaalla ollaan myös usein todella paljon edellä, joten tutustumalla näihin olet ajan tasalla.

Eli BillBoard Hot 100 -listan kymmenen kärki viikolla 24:
10. Drake - Find Your Love
9. The Black Eyed Peas - Rock That Body
8. Eminem - Not Afraid
7. Taio Cruz ft. Ludacris - Break Your Heart
6. Ke$ha - Your Love Is My Drug
5. Lady GaGa - Alejandro
4. Travie McCoy ft. Bruno Mars - Billionaire
3. B.o.B ft. Hayley Williams - Airplanes
2. Usher ft. will.i.am - OMG
1. Katy Perry ft. Snoop Dogg - California Gurls

Listaa silmäillessä huomaa, miten jäljessä täällä toisella puolella maailmaa ollaankaan - itsekään en ole kuullut kuin puolista TOP 10 komeilevista lauluista.

18. kesäkuuta 2010

Musiikkigallup

Kysyimme kuusi kysymystä musiikkiin liittyen kolmelta ihmiseltä ja vastasimme niihin itsekin.

1. Mikä bändi tai laulaja on koskettanut sinua eniten ja miksi?
2. Oletko kaikkiruokainen musiikin suhteen?
3. Saavatko jotkut laulut sinut itkemään? Mitkä?
4. Olisitko itse kiinnostunut työskentelemään musiikin parissa?
5. Mikä biisi soi päässäsi juuri nyt?
6. Kerro paras kesäbiisisi kautta aikojen!

Henna
1. Tähän kysymykseen minulla olisi sata eri vastausta, mutta päädyin kuitenkin Museen, joka nosti itsevarmuuttani ja mielialaani niinä aikoina, kun sitä tarvitsin. Musen musiikki on jäänyt arkipäivääni ja heidän biisinsä koskettavat minua edelleen HYVIN paljon. Saan Musen musiikista paljon voimaa ja energiaa.
2. Kyllä. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan.. Esimerkkinä se, että kuuntelen Justin Bieberiä ja Musea.. Ero on suuri, mutta kuuntelen kaikkea, mikä kuulostaa hyvältä.
3. Monet. Musiikki on minulle pyhä ja herkkä asia, jonka vuoksi se saa minussa monia tunteita aikaiseksi. Olen itkenyt kymmenille kappaleille, mutta biisi Hallelujah saa minut itkemään satavarmasti.
4. Olen ollut aina kiinnostunut musiikin parissa työskentelystä. Laulajan ura ulkomailla on ikuinen haaveeni, mutta myös sanoittajan työ kiinnostaa. En ole vielä aivan varma mitä haluan...
5. Taitaa soida Enrique Iglesias - Don't Turn Off The Lights
6. Aha - Take On Me

Ida
1. On. Yksi ainoa. Ja se on Taylor Swift. Kuuntelen melkein aina hänen laulujaan. Hänellä on todella ihana ääni. Vaikka hän ei ollut vielä tunnettu, kuuntelin hänen laulujaan. Etsin kerran jotain laulua, ja Taylorin laulu tuli siihen. Klikkasin sitä, ja se vain oli niin ihanaa. Siis se laulu. :D
2. En. Melkeen minkäänlainen rock musiikki ei mene. Musta ne on jotenki kamalan "raskaita" kuunneltavia, enkä siks tykkää.
3. Kyllä. Titanicin tunnusmusiikkinakin tunnetuksi tullut Celine Dionin My Heart Will Go On saa minut itkemään, vaikka kuulisin vain vähän siitä.
4. Todellakin olisin! Se olisi mahtavaa.
5. Taio Cruz - Break Your Heart
6. Tietenkin se perinteinen Valvomo - Mikä Kesä! Ja myös Mini Viva - Left My Heart In Tokyo on jotenkin tarttuvaa, ja kuuntelen sitä yleisimmin kesällä :D

Jenna
1. Muse on koskettanut eniten. Olen ihan rakastunut kyseiseen bändiin, ja biisien sanat ovat kekseliäitä ja koskettavia.
2. Olen aika kaikkiruokainen. Suomirapia en voi sietää.
3. Saavat. Esimerkiksi Musen Endlessly biisi on saanut minut itkemään.
4. Olisihan se ihan mukavaa.
5. Train - Hey, Soul Sister
6. Enrique Iglesias ft. Pitbull - I Like It!

Nina
1. Enrique Iglesias, koska hänellä on älyttömästi ihania ja koskettavia biisejä, joista itse pidän. Enriquella on myös uskomaton ääni :--D ♥
2. No, en ihan, koska ooppera, klassinen, hevi jne. ei oo oikein mun makuun.
3. Ehkä joskus, jos sanat osuu ja uppoo syvälle muhun. En nyt osaa mainita yhtään esimerkkiä :'D
4. Uskoakseni en.
5. Aura Dione - I Will Love You Monday :---)
6. Apua! Hmm no Popeda - Pitkä Kuuma Kesä! :-------D

Emilia
1. Maroon 5. En osaa kertoa tarkalleen miksi, mutta löydettyäni bändin vuonna 2007 olen saanut siitä todella paljon voimaa. M5:n musiikki on auttanut jaksamaan, kun on ollut vaikeaa.
2. Melko lailla, kuuntelen kaikkea Operation Alohasta Marilyn Mansoniin ja Slipknotiin. Genrellä ei niinkään ole väliä, kunhan biisi on hyvä.
3. Kyllä vain. Muutama Maroon 5:n kappale saa kyyneleet silmiin (erityisesti liveversiona ;--;), sitten My Heart Will Go On ja Marilyn Mansonin Running To The Edge Of The World toimivat aina itkettäjinä.
4. Jonkin verran, ehkä sanoittajan työ olisi kiinnostava. Toisaalta tahtoisin myös soittaa rumpuja, mutta kirjoittamisen puolelle enemmän menee, sellaiseen että saisin julkaistua kirjoituksiani jossakin lehdessä esimerkiksi.
5. Muse - Futurism
6. Valvomo - Mikä Kesä

17. kesäkuuta 2010

Emilian TOP 10

Päätin listata teille kymmenen nyt Spotifyn kautta kuunnelluinta kappalettani (Spotify on niin kiva, että näyttää ne suoraan!). Osa on pitkäaikaisempia suosikkeja, osa on tullut vasta ihan lähiaikoina jatkuvaan soittoon.

Kiitokset tutustuttamisesta tähän biisiin kuuluu Hennalle. ;)

Ah niin ihana Enrique. Tämän biisin olemista tässä listassa ei tarvitse edes miettiä. Heinäkuussa pääsen onneksi kuuntelemaan uutta materiaalia häneltä. ♥

Koska olen heikkona rakkauslauluihin, erityisesti surullisiin sellaisiin. En yleensä kuuntele suomalaista musiikkia, mutta Zen Cafe on yksi harvoista poikkeuksista.

Tämän biisin inspiroimana on syntynyt jo muutama kirjoitelma, sen verran kaunis biisi on (jep, jälleen rakkauslaulun vikaa). Olen kasvanut kuunnellessani Mansonia, joten yksi tämän bändin biiseistä on ihan luonnollisestikin tässä.

Kerrankin saan kiittää Hesaria jostain, tarkemmin sanottuna NYT -liitettä. Itse biisistä - tätä olen soittanut nonstopina monia monia kertoja. Bustasin kerran itseni laulamasta tätä suihkussakin. :c

Loistava biletysbiisi, tämän tahtiin on tultu tanssittua parikin tuntia.

Tätä biisiä harhauduin kuuntelemaan, kun päätin tutustua Hilsoniin hieman tarkemmin (The Way I Are oli vuosi sitten yksi suosikkibiiseistäni).

Jää soimaan päähän. Jostain syystä tulee itsevarma olo, kun kuuntelee tätä.

Vaikka Miley onkin aiheuttanut aikamoista kohua aikuistumisensa takia, tätä biisiä jaksaa silti kuunnella... Ja se jää soimaan päähän. Ja Spotifyyn.

Moni varmaan muistaakin tämän biisin vuoden 2009 Euroviisuista. Silloin en tästä tykännyt, mutta kuunnellessani Armenian viisubiisiä samalta vuodelta eksyin kuuntelemaan tämän, ja kappas kummaa se singahtikin kuunnelluimmaksi.

14. kesäkuuta 2010

Musiikkivideo: Lady Gaga - Alejandro



Jälleen kerran Gaga on onnistunut shokeeraamaan - tällä kertaa vuorossa on Alejandron musiikkivideo. Instant attention, kuten aina hänen kohdallaan. Ja miten tämä onnistui? Tee musiikkivideo, jossa on rutkasti seksiä, sitäkin enemmän miehiä verkkosukkiksissa ja korkokengissä ja lopuksi ripaus uskontoa. Video muistuttaa Madonnan Express Yourselfin videota, ja sen on sanottu olevan kunnianosoitus Madonnalle. No, miten kukakin sen ajattelee.

Toki Alejandron video on hieman psykopaattinen, mutta samalla melko kiinnostavakin. Gagan yrityksiä olla erilainen on aina hauska seurata (muistattehan sen, kun Gaga kieri tekoveressä lavalla?) ja kun vertaa Poker Facen ja Alejandron videota toisiinsa, muutos on todellakin huima. Eipä tässä musabisneksessä enää pärjäisikään muutoin kuin muuttumalla.

Tuomioni tälle videolle on: Perusgagaa. Odotamme innolla seuraavaa säväytystä. ;)

13. kesäkuuta 2010

Albumi: Bionic

Artisti: Christina Aguilera
Albumi: Bionic
Julkaisupäivä: 8.6.2010
Arvostelu: ★★★

60- lukua henkivän Back To Basics - albumin jälkeen Christina vaihtoi soulin ja jazzin nykyartistien suosimaan elektropoppiin. Tai niinhän sitä luulisi. Bionic on itse Christinan mukaan hauska, leikkisä, vahva ja konemainen. Nämä adjektiivit kuvaavat albumia loistavasti. Fiilis vaihtelee hauskoista renkutusbiiseistä surullisen kauniisiin balladeihin, joissa Christinan tunnettu lauluääni on aivan omaa luokkaansa. Silti pettymyksiäkin riittää. Tylsiä ja hieman mitäänsanomattomiakin kappaleita tältä levyltä löytyy, ikävä kyllä. Toinen ikävä asia on Christinan raju tyylin muutos. Voimakkaita ja merkityksellisiä kappaleita on yhä vähemmän, kun rohkeat tanssibiisit valtaavat maailmaa. Kaikenkaikkiaan albumi on vuoristorata, joka tarjoaa kuulijalleen erinlaisia fiiliksiä, sanoituksia, kylmiä väreitä sekä jopa häpeää. Esimerkkinä kappale Bobblehead, hauska vai naurettava? Sen jätän kuulijoiden mietittäväksi. Christina on kuitenkin varmistanut paikkansa musiikkibisneksessä kymmenen vuotisen uransa jälkeen, eikä loppua tuskin ihan vielä näy.
Kuuntele ainakin: You lost me, Woohoo, Prima donna